Etusivu
  Harrastettavaa
  Nähtävää
  Tapahtumat
   Palvelut
  Tontit

  Ikaalisten kylät
  Kartta
  Ikaalisten kaupunki


 

 

 

 

Kilvakkalan koulu

Koulun nykypäivää
Kilvakkalan koulun vaikutusalue on varsin laaja. Koulussa käy oppilaita kaikkiaan 14 kylästä. Oppilaita on tällä hetkellä 75 ja ennusteiden mukaan oppilasmäärä tulee säilymään nykyisen suuruisena.



Uusien opetussuunnitelmien myötä Kilvakkalan koulussa painotetaan erityisesti lukutaidon kehittämistä ja kirjallisuusharrastuksen herättämistä. Lisäksi koulussa panostetaan myös liikunnan opetukseen. Näiden painopistealuiden opetuksessa on erilaisilla teemapäivillä suuri osuus. Teemapäiviä järjestetään myös yhteistyössä muiden kyläkoulujen kesken. Yhteistyö ja erilaiset kouluvierailut ovat tärkeä osa elävän kyläkoulun toimintaa.

Koulun vanhempainyhdistys Kilvakkalan koulun tuki ry osallistuu aktiivisesti koulutyöhön ja tukee koulun opetustavoitteita mm. säännöllisen oppilas-kerhotyön avulla. Koulutyön perustana on hyvä yhteishenki oppilaiden ja henkilökunnan kesken. Kouluun on rakentunut lämmin yhteishenki ja tekemisen meininki.

   

Koulun historiaa



Kilvakkalassa on koulu, joka on aloittanut toimintansa elokuun viimeisenä päivänä 1899. Aluksi koulu on toiminut Rakon talosta vuokratussa pirttirakennuksessa.

Vuonna 1919 valmistui koululle oma ajanmukainen koulurakennus, joka vieläkin toimii kahden opetusryhmän opetustilana. Tilat kävivät kuitenkin ahtaaksi ja kesällä 1957 valmistui koulun piha-alueelle tilava uusi koulurakennus ja asuntosiipi.




 

www.ikaalinen.fi -  Copyright Ikaalisten kaupunki - PL 33, 39501 Ikaalinen, Vaihde (03) 45 011 - Design & Layout Sami Sipinen