Etusivu
  Harrastettavaa
  Nähtävää
  Tapahtumat
   Palvelut
  Yritykset

  Ikaalisten kylät
  Kartta
  Ikaalisten kaupunki


 

 

 

 

Kovelahti on Kyrösjärvestä luoteeseen pistävä kapea ja yli 10 km pitkä lahti. Tämän luonnonkauniin lahden perukassa on Kovelahden kylä, eteläisellä rannalla sijaitsee Koveranta ja pohjoisen puolella Tuhkuri. Välikylä asettuu länteen Kovesjoen ympärille vasten Jämijärven rajaa.

Ikaalisten kaupungin lounaisosaan sijoittuvalta Kovelahden seudulta on yllättävän lyhyt matka alueen keskuksiin, sillä Ikaalisten, Parkanon, Jämijärven ja Kankaanpään keskustat ja palvelut ovat vain 20-25 kilometrin päässä. Tampereelle matkaa kertyy 70 km.

Kylät ovat vireitä ja elinvoimaisia tukeutuen edelleen voimakkaasti maatalouteen. Luomuviljelyn ja porsastuotannon keskittymä löytyy tältä alueelta. Ja toki maatalouden yhteyteen on kehitetty monenlaista työtä antavaa sivuelinkeinoa ja myös useita pienyrityksiä toimii kylissä.

Kylien (kyläläisten) omatoimisuudesta saa hyvän kuvan tarkastelemalla kylien historiaa. Mikäli seudulta on jotain puuttunut, se on porukalla sinne hankittu. Vireys ja omatoimisuus on leimaa-antava myös nykyiselle toiminnalle. Tästä parhaita osoituksia on kylien tarjoamat peruspalvelut. Täällä toimii mm. kyläkauppa, asiamiesposti sekä oma pankki, joka tarjoaa sivupisteissään palveluksia naapurikylillekin. Valitettavasti satavuotias koulu hiljeni keväällä 2005 - kyläläisten ponnisteluista huolimatta. Kulttuuripuolta parhaimmillaan edustaa Kovelahden mieskuoro ja monet harrastuspiirit

   



Paljon Suomea kiertäneen vieraan lausuma - hänen tullessaan Parkanosta päin - "kaunein näkymä mitä kulkiessani olen nähnyt" kuvannee erinomaisesti Kovelahden seutua. Se tarjoaa myös rauhallisen ja turvallisen asuinympäristön, jonka jo monet uudet lapsiperheet ja paluumuuttajat ovat oivaltaneet.


Kovelahti - Koveranta Kyläseura

Puheenjohtaja
Anna-Maija Jyräkoski
040 590 7233

Sihteeri
Mari Korpela
etunimi.sukunimi(at)gmail.com


Kovelahden Masurkan sanat

 

www.ikaalinen.fi -  Copyright Ikaalisten kaupunki - PL 33, 39501 Ikaalinen, Vaihde (03) 45 011 - Design & Layout Sami Sipinen
admin