| |
Tevaniemi
Kylässä on 1930-luvulla rakennettu maamiesseuran talo, jota on viimeaikoina kunnostettu monin tavoin. Talo on mainio erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien näyttämö.
Pohjois- Ikaalisten Maamiesseura ry on perustettu 1906 maanviljelijä Juho Soution aloitteesta ja naisosasto on perustettu vuonna 1934. Pohjois- Ikaalisten Maamiesseuran Naisosasto toimii vilkkaasti järjestäen erilaisia kursseja, isompien tilaisuuksien muonituksia sekä kalustojen vuokraustoimintaa.
Maamiesseuran talo on rakennettu vuonna 1934. Taloa on pidetty kunnossa talkoilla kuluneet vuosikymmenet. Viimeisin peruskorjaus on aloitettu vuonna 1998, mihin on kuulunut vesijohto- ja viemäröintityöt, wc- tilojen rakentaminen, yläkerran kunnostaminen ja keittiön koneellistaminen.
Taloa käytetään seuran oman toiminnan lisäksi erilaisten yleisötilaisuuksien pitämiseen ja taloa on mahdollista vuokrata yksityistilaisuuksia varten. Tähän antaa mahdollisuuden avarat tilat ja ajanmukainen keittiö mukaan lukien 200 hengen ruokailukalusto ja hyvät parkkitilat.
Maamiesseuran talon yläkerrassa on Aureenlopen Nuorisoseura ry:n kunnostamat nuorisotilat. Ikaalisten keskustaan on matkaa 26 km. Talvella virallista jäätietä pitkin matka keskustaan on noin 14 km.
Miettinen
Miettisten kylällä on yhteisranta, joka toimii vilkkaana uimapaikkana. Rannassa on myös kaunis kivinen laivalaituri. Laiturin iästä ei ole tietoa, mutta se on toiminut laivalaiturina ainakin jo vuonna 1889.
Rannassa on myös kirkkovene- ja vaja.
|
|
 |
|
Tevaniemi

Tevaniemen kylä sijaitsee Kyrösjärven rannalla ja on ikivanhaa asutusaluetta. Teva on vanhaa suomea ja tarkoittaa uroshirveä. Tevaniemi on siis varsin sopiva muinaisten erämiesten paikkakunnalle antama nimi.
Miettinen

Miettisten kylä sijaitsee Kyrösjärven rannalla ja on erittäin vanhaa asutusaluetta. Kylä lienee saanut nimensä muinaisen uudisasukkaan nimestä
Kallionkieli

Kallionkielen kylä sijaitsee Kyrösjärven rannalla ja on erittäin vanhaa asutusaluetta. Kylän nimi johtunee jostakin huomiota herättäneestä kallion kielestä tai kielekkeestä.
Tevaniemen Kyläseura ry
Puheenjohtaja
Jussi Lammi
Miettistentie 209
39590 TEVANIEMI
Puh. 03- 452 5148
Gsm. 050 553 5785
E-mail:
amir@kolumbus.fi
Sihteeri
Timo Niemelä
Ojainmäki 128
39590 TEVANIEMI
Puh: 03- 452 5238
Gsm: 050- 524 6079
E-mail:
timo.niemela@ippnet.fi
|
|